keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Pirun burpeet

Tänään oli taas aika palata boxille ja hikitreenien pariin. Pääsin kerrankin lähtemään töistä hieman aikasemmin joten ehdin klo 19 treeniin vallanmainiosti jopa pyörällä! Eipä ole tätäkään pitkään aikaan tapahtunut. Pyöräillessä saa kivan alkulämpän ja varsinkin jalat aukee tosi hyvin. Varsinkin silloin alussa ensimmäisiä kovia treenejä tehneenä, jalkalihakset pamahti aikamoiseen juntturaan ja tämä salille pyörällä-tekniikka autto silloinkin liikkuvuuden lisäämisessä. Samalla imen itseeni kaikki mahdolliset ilta-auringon säteet ja toivon että nassu alkaisi kohta näyttämään hieman kesäisemmältä.

Sunnuntaina tämän viikon wodeja tarkastellessani innostuin ja kauhistuin yhtäaikaa tästä tiistain treenistä. Se sisälsi yhden jos toisenkin burpeen eli yleisliikkeen. Mulla on vahva viha-rakkaussuhde ko. liikkeeseen; toisaalta se on erittäin hyvä koko vartalon liike mutta sitten taas SE ON IHAN KAMALA! Pitäisi tässäkin vaan tehdä toistoja toistojen perään niin kestävyys parantuisi. En edes muista viime kertaa kun burpeita suoritin, joten jännityksellä odotin miten kestäisin. Kamalaahan se oli. Joka toistolla vaan mietin kuinka monta pirun burpeeta tässä pitää vielä äheltää.

WOD 29/7/2014
a) start at 0:00
21-15-9 KBS @16kg, burpee
b)start at 10:00 / 3 rounds
12 STOH @25kg, 12 TTB
c)start at 20:00 / 6min AMRAP
8 DL @40kg, 12 DU välihypyllä

Treeni kesti siis yhteensä 26 minuuttia, mutta ensimmäisen ja toisen erän jälkeen jäi oman suorituksen mukaan lepotaukoa. Oma tulokseni:
a) 5:07, b) 5:07, c)6 rounds+10 reps

Burpeet oli ehdottomasti mun heikoin kohtani tässä treenissä. Ne on niin henkisesti kuin fyysisesti haastavia, varsinkin 15 toiston erä jolloin syke oli jo korkealla. KBS tein määrätysti 16kg kuulalla ja se oli ihan hyvä, kevyempi olis ollut liian helppo ehdottomasti. Shoulder to overhead skaalasin painoa alemmas, rxd olisi ollut @40kg mutta koska narukäteni ei paljoa jaksa niin piti tyytyä vähempään. Toes to bar skaalasin polvennostoiksi eli roikutaan tangossa ja polvia rintaan. Maastavedossa skaalasin myös painoa hieman alemmas(rxd @50kg) mutta olisi kyllä mennyt se kuusi kierrosta määrättynäkin.. Tuplanaruhypyissä en saa (vielä) unbroken sujumaan hyvin niin tein vaihtoehtoisesti 12kpl per kierros ja välihypyn kera.

Itse tykkän todella paljon tällaisista toiminnallisista mutta kuitenkin yksinkertaisista treeneistä. Joka osio koostui vain parista liikkeestä jolloin niihin pystyi keskittymään kunnolla eikä herpaantunut liian monimutkaisista ohjeista. Ihanan kamalaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti