tiistai 4. marraskuuta 2014

Mitä tapahtuikaan viime viikolla

Jo muutaman päivän tässä mulla on ollut jotenkin ihan todella huono olo. Ei mitenkään etteikö voisi arkiaskareita puuhailla, mutta niiden tekemiseen tuntuu menevän extrapaljon energiaa jolloin ei jää voimia muuhun aktiiviteettiin. Olenkin tässä nyt jo toistapäivää lepokuurilla, ihan itse diagnosoituna, haha :-D En todella halua tulla pahemmin sairaaksi joten ajattelin tämän viikon toimivan sopivasti vähän kevyempänä flunssaa karkoittaessa. Huomenna suuntaan Tampereelle, jossa ohjelmana ei ole juurikaan muuta kuin ystävien näkemistä, shoppailua ja uusien paikkojen tsekkailua sekä tietysti perheen kanssa isänpäivän viettoa. Lenkkikengät lähtee tietty mukaan mutta noin muuten menee varmaan aika rennolla meiningillä.

Viime viikko oli urheilullisesti taas aktiivinen, ihan huomaamattani. Löysin uuden kivan lenkkipolun eli juoksu maistui taas kivalle ja salillakin tuli käytyä. Valakyykyn enkka ja käsilläseisontatreenit jäivät positiivisimmin mieleen, sekä torstain aivan ihanasti rentouttava jooga (kun pysyin jopa sarjassa mukana tällä kertaa!). 
Tykkään käydä lenkillä kaikista eniten iltahämärässä mutta koska Vaasan salilla CF tunnit on aina iltaisin, on lenkit täytynyt siirtää aamupäiviin tai sitten salivapaisiin iltoihin. En siltikään ole oppinut tykkäämään aamulenkeistä, mielummin kävisin vaikka salilla silloin! Juoksuilut on siis jäänyt nyt vain muutamaan kertaan viikossa jos on aamulla ollut vapaata koulusta.

Täällä kyllä jyllää semmoinen syysmyrsky tällä hetkellä etten ihmettelisi vaikka joku tauti tulisi, tänäänkin kouluun kävellessä tietysti varpaat kastui(mun haisaappaat on edelleen hukassa :-/) ja sateenvarjo kääntyi tuulessa ainakin kolme kertaa nurinkurin... Pyöräilessä on myös muutaman kerran ollut vaarassa ajautua mereen kun puuska on osunut kohdalle.. :-D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti